Illalla selatessani nettiä, huomasin valkoisen liekin voima-sivun, jonka otsikossa luki yöllisestä enkeleiden parantamisesta. Astu temppeliin ja pyydä enkeleitä parantamaan sinun monia eri tasoja ja puhdistautumaan.
Sitä ennen kokeilin linkkiä, enkeliviesti. Minulle avautui laatikko, jossa luki haasteellisesta ihmissuhteesta,joka on minulle annettu. Annettu siksi, että oppisin arvostamaan itseäni ja sitä mitä teen.
Kun olen oppinut, suhde on ohi ja on aika poistua. Sen jälkeen elämään alkaa virrata uusia, monen kertataisesti onnellisimpia asioita. Siihen pitää luottaa, kaikki on tarkoin harkittua.
Laatikon teksti oli osuva, ihan joka sana ja kirjain.
Kun on saanut päätään nostetuksi ylös komposti kasan pohjalta ja vedettyä keuhkot täyteen raikasta ilmaa, alkaa selvästi uusi elämä eikä vanhaan elämään jää mitään, mitä ikävöisi.
Ystäväni sanoi,olevan ihan normaalia, että ne ihmiset, jotka pääsivät mua aiemmin pompottamaan miten tahtoivat, ovat nyt loukkaantuneet ja pettyneitä. Mä olen muuttunut kuin liukkaaksi saippuaksi, joka ei pysy käsissä. ne eivät saa mua otteeseensa eivätkä pysty hallitsemaan mun elämääni, ne ovat kiukustuneet tästä ja siksi osoittavat mieltään.
Illalla viimeinen ajatus oli enkeliparannus. Äänettömästi annoin luvan hoitaa mua, ihan kaikkea mussa. Koko maallista kroppaani kuin niitä monia muitakin kerroksia, joita ei silmillä näe.
Pyysin poistamaan ja puhdistamaan pelkojani, kiinni tarttuneita turhia siteitä ja turhia ajatuksia.
Taisin päästä temppeliin parannettavaksi. En tiedä oliko tämä unta vai jossain unen ja valvetilan väli maastossa tapahtunutta hoitoa.
Istuin valoisassa huoneessa. Joku valon kantaja istui edessäni ja piti käsiään reilusti mun pääni yläpuolella.
Valo oli todella kirkas ja se heijasteli kirkkaita, erivärisiä valopalloja, jotka sinkoilivat edestakaisin.
Vieressäni istui kaksi muutakin ihmistä. En tarkkaan tiedä keitä he olivat. Luulen, että toinen oli äitini, toinen oli myös joku minulle tärkeä ihminen.
Onnellinen tunnelma oli läsnä ja käsin kosketeltavissa. Mä olin onnellinen. Onnellisuus teki olosta kevyen. Mä aloin leijua, hieman irti lattiasta. Nousin ylös ehkä noin puoli metriä ja katselin tilannetta kokonaisuutena. Joku sanoi,että on tärkeää nähdä kokonaisuus, yksi pieni yksityiskohta ei kerro koko totuutta. Katso laajemmin, näe kaikki, näe nyt ne pienetkin yksityiskohdat, ne kaikki yhdessä tekevät siitä kokonaisen.
Minä katselin, välillä kaikki näytettiin suurennuslasilla, toisinaan sumuinen verho peitti jotain ja eri väriset valopallot, jotka muistuttivat suuria vesipisaroita sinkoilivat nopeadyi edestakaisin.
Vesipisaroita, joihin osuu auringon säteet ja värit heijastuvat kirkkaina katseeseen.
Laskeuduin takaisin istumaan ja kysyin muilta läsnäolijoilta, näkevätkö hekin valopallot. Jokainen näki ja minä olin onneni kukkuloilla. Jos kaikki muutkin näkevät saman kun minä, tämä olisi totta. Ihanan hämmentävä ja vapauttava tunne, tämä ei ollutkaan omaa mielikuvitustani.
Istuimme hiljaa ja pallot tekivät spiraalin muotoisen kuvion keskellämme ja nousi ylhäälle, kadoten näköpiiristä.
Onnellisuus ja keveys jatkui, unikuva tai mikä ikinä olikin, päättyi. Olotila sensijaan jatkui kevyenä ja erilaisena. Rauha oli laskeutunut minun sieluuni ja mieli tyynenä ajattelin eilisen murheita. Ne eivät tuntuneet enää oikein miltään. Pistävät terät eivät pistäneet ja melkein nauratti. Miksi mä olin tuhlannut energiaani niihin epäkohtiin, jotka eivät olleet minun muutettavissa tai hallinnassa. Miksi olin niitä kantanut mukanani? Miksi olin tuntenut pettymystä asioiden jäädessä kesken, kun olin oman osani tehnyt niin hyvin kuin olin osannut?
Täytyy todellakin katsoa kokonaisuutta, eikä jäädä kiinni yhteen yksityiskohtaan. Eikä mun enää kannata yrittää sellaista mikä ei tunnu sydämmestä oikealta. Sydän saa määrätä suunnan jota minä lupaan seurata ja katsoa rauhassa laajemmin. Voin luopua muustakin ylimääräisestä kuin materiaalista. Voin luopua rauhassa kaikesta epäolennaisesta ja epäilyksistäni, luottaen siihen, että elämä kantaa ja enkelit parantavat ja ovat läsnä, enkä minä enää putoa kompostiin vaikka näin tekisin.
Aamulla alkoi tapahtumien sarja. Annoin universaalin näyttää ja opastaa.
Mietin aamulla mihin kaikkeen rahan pitää vielä riittää ennen seuraavaa palkkaa. Mistä pitää luopua ja mitkä asiat pitää ehdottomasti hoitaa.
Veikkauksen pelistä tuli pieni voitto, vanha ystäväni halusi antaa rahaa kaikesta avusta, jota olin vuosien aikana tehnyt. Kauppareissulla laitoin kädessäni olevat kolikot pelikoneeseen ja kolautin voitot alas.
Yhtäkkiä rahaa oli tullut sen verran, että tärkeimmät asiat sain hoidetuksi ja rahaa jäi edelleen, eikä tilille tarvinnut mennä. Ihan kuin maailman kaikkeus olisi iskenyt silmää ja sanonut: Anne, asiat joiden on tarkoitus järjestyä, järjestyy, jokainen asia, eikä pidä olla huolissaan, meillä on omat voimamme järjestää asiat. Kenenkään tahtoon ei voi vaikuttaa, mutta se mikä ei kuulu enää elämän tähän kohtaan, ei toteudu, sen ei kuulukkaan toteutua ja tulen senkin myöhemmin ymmärtämään.
Kiitollinen, onnellinen, siunattu, sitä minä olen.
